Savon Sanomat saa Folktingetin tukiyhdistyksen palkinnon

04.11.2016 klo 13:20
Svenska Finlands folktings garanter r.f. myöntää tämän vuoden Bojan Sonntag -palkinnon Savon Sanomille. Palkintosumma on 5 000 €. Yhdistyksen puheenjohtaja Marcus Rantala julkisti palkinnon Folktingetin ruotsalaisuuden päivän vastaanotolla Helsingin kaupingintalolla 4.11.2016, klo 13.00.

Folktingetin tukiyhdistys haluaa tänä vuonna huomioida Kuopiossa ilmestyvää Savon Sanomat -lehteä. Lehdellä on pitkään ollut erittäin rakentava linja koskien Suomen kaksikielisyyttä ja nostanut sekä pääkirjoituksissa että artikkeleissa esille ruotsin kielen tärkeyden, ruotsin kielen opetuksen suomenkielisissä kouluissa ja Suomen osana pohjoismaista arvoyhteisöä.

– Monet suomenkieliset lehdet ovat ansiokkaasti nostaneet esille Suomen kaksikielisyyden. Haluamme tänään huomioida Savon Sanomia, joka toimii täysin suomenkielisessä ympäristössä Kuopiossa. Savon Sanomat on pitkäjänteisesti ja tietoisesti huomioinut Suomen kaksikielisyyden ja Suomen pohjoismaista suuntautumista sekä pääkirjoituksissa että eri artikkeleissa, sanoo Marcus Rantala.

– Tiedon levittäminen, vaarattomaksi tekeminen sekä halu syventää ja argumentoida asioita on tärkeää tämän päivän maailmassa. Se synnyttää suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä, se rakentaa siltoja ja on mukana luomassa avointa Suomea. Juuri tätä Savon Sanomat on tehnyt, sanoo Rantala.

Savon Sanomien vastaava päätoimittaja Seppo Rönkkö oli otettu kunnianosoituksesta.

– Haluamme sijoittaa palkintosumman tulevaisuuteen, ja edistää toisen kotimaisen kielen opiskelua jo nuorimmissa ikäluokissa. Uudessa opetussuunnitelmassa ruotsin kielen opiskelu alkaa alakoulussa 6. luokalla. Kohdentamme palkintomme tähän ikäryhmään, sanoo Savon Sanomien vastaava päätoimittaja Seppo Rönkkö ja toteaa, että Savon Sanomat haluaa korostaa kaksikielisyyden ja ylipäätään kielitaidon tärkeyttä.

Kuopion kaupungin opetusjohtaja Leena Auvisen mukaan uudet opetussuunnitelmat edellyttävät erilaista opettamisen otetta ja opetusmateriaalien hankintaa.

 

– Haluamme kohdentaa lahjoituksen digitaalisen opetusmateriaalin hankkimiseen alkavan ruotsin kielen opetuksen ja oppimisen tueksi. Näin turvataan oppimisen käynnistymistä lasten iän mukaisilla menetelmillä, sanoo Leena Auvinen.

 

Lisätietoja:

Marcus Rantala, puheenjohtaja, Svenska Finlands folktings garanter, puh. 050 354 7159
Seppo Rönkkö, vastaava päätoimittaja, Savon Sanomat, puh. 050 597 9604