Maistraattiuudistus ei saa huonontaa paikallisia ruotsinkielisiä palveluja

14.04.2014 klo 12:47
Valtiovarainministeriön suunnitelmissa on vähentää maan maistraattiyksikköjä. Ehdotuksen mukaan niiden määrä vähenisi 41:stä 25 yksikköön. Yksiköistä seitsemän on kaksikielisiä. Folktinget on lähettänyt valtiovarainministeriöön tänään lausunnon ja vastustaa ehdotusta, joka huonontaisi paikallistason ruotsinkielisiä asiakaspalveluja.

- Toteamme, ettei ehdotus ota huomioon kaksikielisten maistraattiyksikköjen tärkeyttä ruotsinkielisessä asiakaspalvelussa. Jos lakkautetaan yksikköjä, joissa on vahva ruotsin kielen osaaminen, on aivan ilmeistä, että ruotsinkieliset palvelut huononevat. Yksikköjen  ruotsinkielisen osaamisen tulisi päinvastoin olla takeena siitä, että yksiköt voivat erikoistua ruotsinkielisiin asioihin. Lisäksi on tärkeää, että kelpoisuusvaatimukset erityisestä ruotsin kielen taidosta vahvistetaan nykyisten perusteiden mukaisesti, Folktingetin puheenjohtaja Christina Gestrin sanoo.

- Ehdotuksen mukaan toiminta korvataan yhteispalvelulla tai yhteisellä asiakaspalvelulla. Nämä palvelumuodot eivät kuitenkaan voi korvata kaksikielisten maistraattiyksikköjen laajaa asiantuntemusta ja kielitaitoa, Christina Gestrin sanoo.

- Valmistelussa ei ole otettu huomioon sitä, miten uudistus vaikuttaisi asukkaiden oikeuteen saada yhdenvertaista palvelua suomeksi ja ruotsiksi. Arvio ehdotuksen kielellisistä vaikutuksista puuttuu täysin, puheenjohtaja Christina Gestrin sanoo.

- Arvioinnissa olisi myös pitänyt ottaa paremmin huomioon saaristo-olosuhteet, pitkät etäisyydet ja puuttuvat kommunikaatiomahdollisuudet.

Edellä mainituista syistä Folktinget vastustaa kaksikielisten yksikköjen lakkauttamista ja kehottaa ministeriötä siirtämään uudistusta tuonnemmaksi. Tällä hetkellä on meneillään useita suuria uudistushankkeita, jotka vaikuttavat maistraattien tulevaisuuteen. On tärkeää, että ministeriöllä on kokonaiskuva kaikista ehdotuksista ennen kuin yksittäisistä maistraattiyksiköistä tehdään päätöksiä.

 

Lisätietoja:

Folktingetin puheenjohtaja Christina Gestrin, puh. 050 511 3121
Hallintoasiain asiantuntija Kristina Beijar, puh. 050 522 9763