Tapahtumat

Folktinget järjestää vuosittain ruotsalaisuuden päivän pääjuhlan 6. marraskuuta. Ruotsalaisuuden päivän yhteydessä jaetaan Folktingetin ansiomitalit.

Ruotsalaisuuden viikko on Folktingetin koordinoima, 18 paikkakunnalla järjestettävä ruotsinkielinen kulttuuritapahtuma. Monipuoliseen ohjelmatarjontaan kuuluu muun muassa teatteria, musiikkia, elokuvia, seminaareja ja työpajoja. Kohderyhmänä ovat ensisijaisesti lapset ja nuoret.

Café Svenskfinland on ruotsinkielinen ohjelmakokonaisuus Porin SuomiAreenan muuten täysin suomenkielisessä ohjelmatarjonnassa. Folktinget tekee SuomiAreenan ja Pori Jazzin kanssa yhteistyötä ruotsin kielen esiintuomiseksi Suomessa.


Ruotsalaisuuden päivää juhlitaan näyttävästi Espoossa ja TV-lähetyksessä

Vuosittainen ruotsalaisuuden päivän ja kaksikielisyyden juhlagaala järjestetään tänä vuonna 50 vuotta kaupunkina juhlistavan Espoon Sellosalissa. Tilaisuus televisioidaan suorana 6. marraskuuta kello 18, ja illan aikana nautitaan musiikista, jaetaan palkintoja ja kuullaan ajankohtaisia keskusteluja.

Suomenruotsalaisten kansallispäiväksikin kutsuttu ruotsalaisuuden päivä juhlistaa ruotsin kielen asemaa Suomen toisena kansalliskielenä. Päivää vietetään eri tavoin eri puolilla maata kouluissa ja paikoissa, joissa ihmiset kokoontuvat.

”Olen iloinen, että Folktinget tänäkin vuonna toimii televisioidun Svenska dagen -juhlan järjestäjänä. Tänä vuonna tarjoamme hienon suomenruotsalaisen musiikkiohjelman. Juhlat lähetetään Espoon Sellosalista. Espoo täyttää tänä vuonna 50 vuotta kaupunkina. On mahtavaa päästä juhlistamaan meidän ruotsin kieltä Sellosalin yleisön, sekä tv-katsojaien kanssa”, sanoo Folktingetin sihteeri, Christina Gestrin.

Gaalan juontavat valovoimaiset Baba Lybeck ja Marco Bjurström. Musiikista vastaa house band kapellimestarinaan Jan Simons, ja solisteina ovat mm. Jannike, Paul Elias, Josefin Sirén, Sarah Nedergård, Maja Mannila, I fäälan, Rosanna Fellman ja Christopher Öhman.

Illan aikana jaetaan myös palkintoja.

Årets klimathöjare -palkinto jaetaan henkilölle, joka kohottaa ja vahvistaa toiminnallaan ruotsinkielisen Suomen ilmapiiriä.

Folktingets samvetspris -palkinto jaetaan henkilölle/organisaatiolle, joka on osoittanut sanoillaan tai teoillaan suurta siviilirohkeutta kuluneen vuoden aikana.

Bojan Sonntag -palkinto jaetaan ruotsin kielen edistämistyöstä.

Kaksikielistä Suomea juhlistavaa gaalaa koordinoi Folktinget, ja tuotantoyhteistyössä mukana ovat Svenska Yle, Parad Media sekä Sellosali. Folktinget toimii myös kulttuuriviikko Svenska veckanin järjestäjänä, ja siihen liittyvää ohjelmaa järjestetään eri puolilla Suomea. Kaikki tapahtumat tulevat sivustolle svenskaveckan.fi.

Ilmaisliput ruotsalaisuuden päivään tulevat jakeluun lippu.fi:n kautta maanantaina 17. lokakuuta.