Folktingetin julkilausuma 2023 – terveiset Säätytalolle

13.05.2023 klo 13:41
Folktinget kokoontui istuntoon samaan aikaan, kun Helsingin Säätytalolla käydään hallitusneuvotteluja.

Folktinget korostaa sen tärkeyttä, että tulevan hallituksen hallitusohjelman lähtökohtana kaikilta osin on Suomen perustuslaki. Hallituksen tulee vaalia elävää kaksikielisyyttä ja vahvistaa ruotsin kielen asemaa julkisessa hallinnossa ja oikeuslaitoksessa. Perustuslain 17 §:n mukaan tulee julkisen vallan huolehtia maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan. Folktinget korostaa korkealaatuisen koulutuspolun ja laajan koulutustarjonnan merkitystä molemmilla kansalliskielillä. Folktinget toteaa myös, että ruotsinkielisen kotoutumisen tulee olla samanarvoinen vaihtoehto suomen kielellä kotoutumiselle.

Folktinget odottaa, että tuleva hallitus sitoutuu toteuttamaan valtioneuvoston vuonna 2021 hyväksymän kansalliskielistrategian. On tärkeää, että kaikki kaksikieliset viranomaiset sekä oikeuslaitos aktiivisesti tarjoavat palveluja molemmilla kansalliskielillä ja toteuttavat toiminnassaan järjestelmällistä kielisuunnittelua, sisältäen kannustimia henkilöstölle kehittää ruotsin kielen taitoaan. Folktinget alleviivaa, että julkiset digitaaliset palvelut tulee ottaa käyttöön samanaikaisesti suomeksi ja ruotsiksi.

Valtionhallinnon uudistusten toteuttaminen jatkuu lähivuosien aikana. Folktinget kehottaa hyvinvointialueita hyödyntämään tilannetta rakenteiden luomiseksi, jotka parantavat ruotsinkielisen palvelun saatavuutta. Folktinget kehottaa kaksikielisiä hyvinvointialueita täyttämään laissa säädetyt velvollisuutensa ja varmistamaan, että palvelut tarjotaan molemmilla kielillä. Myös ruotsinkielisen pelastajakoulutuksen varmistaminen on tärkeää. Pelastajakoulutusta ruotsin kielellä tulee järjestää säännöllisesti kolmen vuoden välein kaksikielisellä paikkakunnalla.

Maan poliisihallinto on jälleen kerran mittavan rakenneuudistuksen edessä, joka ei saa vaarantaa ruotsinkielisiä rakenteita. Folktinget alleviivaa alueellisten yksiköiden merkitystä poliisin ruotsinkielisille palveluille ja korostaa, että niiden toimivaltaa tulee vahvistaa lainsäädännössä.

Ruotsinkielisen palvelun turvaamiseksi tulee varmistaa riittävä määrä ruotsinkielisiä koulutuspaikkoja, erityisesti kriittisillä aloilla.

Folktinget toteaa, että itsehallinto on peruskivi Ahvenanmaan yhteiskuntakehitykselle ja mahdollisuuksille säilyttää Ahvenanmaan asema yksikielisesti ruotsinkielisenä maakuntana. Folktinget katsoo, että nykyistä itsehallintolakia tulee kehittää ja uudenaikaistaa. Tämä tulee huomioida myös tulevan hallituksen hallitusohjelmassa.

Folktingetin tavoitteet tulevaan hallitusohjelmaan ovat kokonaisuudessa luettavissa täältä.